Samuli “Ässä” Vasala on yksi Suomen kaikkien aikojen vauhdikkaimmista kestävyysjuoksijoista. Vasalalla on maine tinkimättömänä määräharjoittelijana ja rajuna loppukirimiehenä. Todisteena kovasta kestävyydestä ja loppukirin rajuudesta on vuoden 1998 Budabestin EM-kisojen kuudes sija 5000 metrillä. Miten Samulista tuli Ässä omassa lajissaan?
Vuonna 1992 vuoristoon ja Sinkkosen talliin
Samulin juoksijan ura alkoi kirjaimellisesti huipulta. Hän päätyi keväällä 1992 Kari Sinkkosen tallin mukana vuoristoleirille Italiaan 2000 metrin korkeuteen, vaikkei ollut edes vielä aloittanut ohjelmallisempaa juoksuharjoittelua.
Tapahtumasarja, joka johti vuoristoleirille ja valmennussuhteen aloittamiseen on vähintäänkin kiinnostava. Alkupiste löytyy hiihtokisoista. Samuli oli päässyt 15-vuotiaana untuvikkona ensimmäistä kertaa jatkoon Hopeasomman aluekisoista. Hienolla suorituksella aukesi paikka Torniossa pidettäviin SM-kisoihin eli Hopeasompaan.
Kisat eivät sujuneet kuin Juha Miedolla, kärkisijoituksista ei todellakaan kamppailtu sadasosien erolla. Samuli Vasalan nimi löytyi tuloslistan peräpäästä sijalta 98. Fiilis kisojen jälkeen oli surkea ja kotimatka Torniosta tuntui kestävän ikuisuuden.
Jotain parempaa oli kuitenkin luvassa. Pian Hopeasompa-kisojen jälkeen Samuli osallistui yleisurheilun piirileiritykseen Vierumäen urheiluopistolla. Paikalla leirinvetäjänä sattui olemaan Kari Sinkkonen. Mestarivalmentaja Sinkkonen oli toiminut muun muassa olympiavoittaja Pekka Vasalan valmentajana.
Samuli meni kiireisen leiriohjelman lomassa tervehtimään Vierumäellä asunutta – ja paikan toimitusjohtajana toiminutta – setäänsä Pekkaa. Entinen huippujuoksija Vasala kertoi ohimennen poikansa Antin aloittaneen juoksun Sinkkosen valmennuksessa. Samalla Pekka-setä kertoi veljenpojalleen, että voisit muuten lähteä joidenkin viikkojen päästä serkkupojan ja oikeiden juoksijoiden mukaan Livingoon vuoristoleirille.
Kamat siis nopeasti kasaan, vapaata koulusta ja vuoristoleirille valmentaja Sinkkosen autokyydissä. Leiri oli mahtava kokemus. Korkeassa ilmanalassa tehdyt mäkivedot ja muut kovat harjoitukset tuntuivat hienoilta.
Kun Sinkkosen auton nokka starttasi toukokuun lopussa Pohjois-Italiasta takaisin kohti Suomea, kyydissä ollut nuori mies rohkaistui kysymään “alatko valmentamaan meikäläistä”. Kättä yhteen ja siitä se lähti. Samana keväänä kypsyi myös lopullisesti päätös, että hiihto sai jäädä, samoin oli käynyt jo aiemmin jalkapalloharrastukselle.
Aika ennen vuoristoseikkailua
Kysyessään Sinkkosta valmentajakseen, Samuli oli juuri päättämässä peruskoulua. Päätöstä ohjelmallisesta juoksuharjoittelusta oli helppo alkaa viemään konkretiaan, koska lapsuuden liikuntamäärät olivat nykypuulla mitattuna suorastaan massiiviset ja juoksuharjoittelu oli mahdollista aloittaa ilman erityistä pelkoa rasitusvammoista.
Juuri lapsuuden iso arkiliikuntamäärä oli merkittävä pohja myöhemmälle huippujuoksijan uralle, kertoo Samuli, samalla hieman kritisoiden nykymenoa.
“Vanhemmat tekee tällä hetkellä suuren karhunpalveluksen suomalaiselle huippu-urheilulle kun ne kyyditsee lapsia kouluun ja harrastuksiin. Se on aika kylmää matematiikkaa, että on aika eri asia jos olet vaikka 500 tuntia vuodessa tehnyt arkista liikuntaa ja toinen ei. Neljässä vuodessa puhutaan jo 2000 tunnista. Sitten kun aletaan tosissaan treenaamaan niin kumpikohan palautuu paremmin. Kummanhankohan aineenvaihdunta toimii paremmin kun on vaikka oikein iskuttava harjoitus ja kumpi saa loukkaantumisen”.
Jos ohjelmallinen juoksuharjoittelu alkoi varsin myöhään nykystandardein, näin oli myös seuraharrastamisen osalta. Samuli liittyi ensimmäiseen seuraansa eli Lohjan Urheilijoihin vasta ala-asteen lopussa.
Seuraharrastamisen sijaan liikunta tapahtui muilla tavoin vapaa-ajalla. Esimerkiksi kesäpäivät kuluivati niin, että poljettiin kaveriporukan kanssa ensin 10 kilometriä uimaan ja sitten polkien takaisin kotiin. Päivä jatkui 6 kilometrin päässä Lohjan keskusurheilukentällä. Lisäksi liikettä toi partioharrastus. Lohjan eräveikot ei ollut tunnettu niinkään partiotaitojen opettelusta vaan ennemminkin pitkistä kävelyretkistään ympäri alueen metsiä.
Myöhäisteinin testo ja fokus
Suoranaista talenttia Samulista ei keväällä 1992 pystynyt löytämään, paras saavutus ennen valmennussuhteen alkua oli viideskymmenes sija SM-maastoissa. Kehitys oli kuitenkin nopeaa, seuraavana vuonna tuli jo hopeaa 3000 metrillä pojat 16-sarjassa. Mikään ei tuntunut enää estävän nuoren miehen menoa ja motivaatio oli suorastaan raivokas.
“Kärsitään lukio läpi ja sitten all out.”
Näin kertaa Samuli ajatuksiaan yli kolme vuosikymmentä myöhemmin. Luottamus omaan itseen ja Karin linjaan oli kova.
Ensimmäisen harjoitusvuoden aikana kilometrejä kertyi viikossa keskimäärin 70 ja vuositasolla noin 2800. Vuosittain kilometrit lisääntyivät 10-25 prosenttia ja parhaimmillaan eli 23-vuotiaana niitä kertyi jo vuoden aikana 7000.
Jotta huippuvaiheessa voi juosta 150-180 kilometrin viikkoja, kannattaa Vasalan perusteluiden mukaan panostaa puberteetin loppuvaiheessa kunnolla harjoitteluun. Ikäkauteen kuuluvien korkeiden testosteronitasojen vuoksi palautuminen on nimittäin tällöin erityisen nopeaa ja harjoitusvaste kova.
Treeneistä palautumiseen kovat testosteronitasot eivät kuitenkaan pelkästään riitä. Samulin tärkein neuvo 16-18 vuotiaalle on “fokus”. Keskittyminen olennaisimpaan on kaikkein tärkeintä.
“Tuossa ikävaiheessa tulee monenlaista sosiaalista elämää, velvoitteita ja elämän tuomaa ärsykettä. Palautumisen näkökulmasta ne täytyy minimoida, piste. Mikä on sulle tärkeää, se keskustelu kannattaa itsensä kanssa käydä. Kun olet sen keskustelun käynyt, se on hemmetin yksinkertainen valinta”.
Samuli kertoo itse huomanneensa juuri tuossa vaiheessa, että hän kehittyi muita paremmin koska teki paljon töitä muun elämän karsimiseen ja palautumisen maksimointiin. Karsiminen ja fokusoiminen ei ollut hänelle vaikeaa koska usko oli niin kova siihen, että saa lopulta palkinnon.
Vierumäen testiaseman laitteisto rikki puhaltamalla
Olennaisin fyysinen fokus Samulin kovien tulosten takana olivat tuhannet tai jopa kymmenet tuhannet kilometrit niin kutsuttua TV-kovaa. Kyseessä on vauhtikestävyysharjoitus, joka toteutetaan loppuun kohti kiihtyen niin, että valtaosa treenistä tehdään anaerobisella kynnyksellä.
Kovimmillaan uransa huippuvaiheessa Vasala teki 15 kilometrin TV-kovan useamman kerran viikossa vauhdein 3.10-3-15min/km. Lisäksi perusharjoituskaudella tehtiin kerran viikossa vetoharjoitus, usein 200-500 metrin pätkissä. Vetoharjoituksen alle tehtiin lyhyempi tasavauhtinen kova.
Nykyinen ajatus tupla-VK-harjoittelussa intervallein toteutettuna on hyvin samankaltainen kuin Samulin harjoittelussa. Ajatus on juosta paljon lähellä anaerobista kynnystä ja kehittää samalla hapenottokykyä. Sinkkosen malli on vain hieman karumpi toteutustavoiltaan koska kynnysharjoittelua ei pätkitty intervalleiksi vaan tehtiin yhtämittaisena.
Kun Sinkkosen mallissa treenejä sitten pätkittiin, vauhdit olivat kovia. Kesän rataharjoituksista tärkein yksittäinen harjoitus oli 400 metrin vedot lähes maksimaalisella vauhdilla. Nuorempana treeni oli 6 kertaa 400 metriä 90 sekunnin palautuksella. Huippuvaiheessa sama treeni oli 10’400 metriä minuutin palautuksella alle 1500 metrin kisavauhtia. Vitosen kovimmat rataharjoitukset olivat 6’1000m viiden kilometrin kisavauhtia. Näissä harjoituksissa koeteltiin maksimaalisen hapenoton rajoja erityisen rajulla tavalla.
Samulin maksimaalinen hapenotto kehittyi uran aikana maailmanluokan tasolle. Kovin mitattu kalibroitu hapenoton luku on 88 (ml/kg/min) vuoden 1999 kevään vuoristoleirin jälkeisessä mattotestissä.
Toisaalta luku 88 saattaa olla alakanttiin. Samuli rikkoi nimittäin myöhemmin urallaan Vierumäen testiaseman laitteiston ihan vaan puhaltamalla ja juoksemalla täysiä yhtä aikaa. Juuri ennen laitteiston hajoamista näytöllä komeili arvo 97. Luku 97 tuskin pitää paikkaansa, mutta totuus lienee kuitenkin hapenottokyvyn olleen yli 90.
Vaikka kynnysharjoittelu onnistui uran aikana erinomaisesti ja hapenottokyky oli aivan maailmanluokkaa, Samuli kuitenkin mainitsee, ettei hänestä lopulta saatu aivan kaikkea irti kilpailuissa. Toisinaan alkukesän kisoissa oli hankala saada aikaan kovia tuloksia. Kevään mäkikauden aikana saatettiin kuormittaa hermostoa ajoittain liiankin kovaa. Usein oltiin jo heinäkuun lopussa kun juoksu alkoi oikeasti kulkemaan kovaa kisoissakin.
Turun Urheiluliitto osana huippuvaihetta
Rikotun testiaseman laitteiston lisäksi vuosituhannen vaihteessa päänvaivaa aiheuttivat hajoilevat jalat ja ennen kaikkea akillisjänteet. Jos vammoissa oli jotain hyvää, niin niiden leikkaus ja kuntoutus toivat Vasalan Turkuun ja olivat osasyynä myös vaimon löytymiseen. Muutaman kuukauden sijaan reissu venyi kuuden vuoden mittaiseksi, sisältäen opiskelua ja ensimmäisen lapsen syntymän.
Samuli vaihtoi Länsi-Uudenmaan Urheilijoista mustakeltaisiin vuonna 2000 ja edusti seuraa aina uransa loppuun saakka. Vammojen myötä tutuksi tuli myös uusi laji eli maantiepyöräily. Turun Urheiluliiton triathon- ja pyöräilyhuiput, kuten Mika Luoto, olivat tärkeä osa treeniporukkaa. Kovan pyöräharjoittelun seurauksena Samuli kilpaili menestyksekkäästi pyöräilyssä ja duathlonissa, voittaen jälkimmäisessä muun muassa Suomen mestaruuden.
Huippu-uransa Samuli lopetti 2005. Samalla seurasi muutto pois länsirannikolta. Uransa jälkeen Vasala on tehnyt uraa urheilumarkkinoinnin- ja johtamisen parissa, toimien viime ajat SUL:n liikuntatoimenjohtajana. Ura jatkuu siis edelleen juoksun parissa, tavoitteena saada yhä useampi suomalainen liikkumaan ja juoksemaan.
Markkinamiehen uusimpana ideana oli mattojuoksun SM-kisojen järjestäminen Helsingin ytimessä sijaitsevalla kuntosalilla. Kisojen menestynein seura oli muuten Turun Urheiluliitto, joten mustakeltainen väri näkyi sekä järjestelyissä että tulosliuskassa.
Teksti: Arttu Saarinen
__________________________________
Artikkeli perustuu Samulin syyskuussa pitämään esitykseen turkulaisessa kestävyysjuoksun salaseurassa. Jos haluat liittyä salaseuraan, ole yhteydessä Arttuun (050 5630600). Salaseura on tarkoitettu kaikille kestävyyslajeista kiinnostuneille ihmisille. Se järjestää erilaisia tapahtumia muutaman kerran vuodessa.