Yleisurheilukoulut, 3–7-vuotiaat

Tervetuloa mukaan yleisurheilemaan!

Ilmoittautuminen syksyn ryhmiin alkaa maanantaina 3.8. klo 12, ja se onnistuu ryhmien MyClub- tapahtumasivuilta, joihin pääsee ryhmien alla olevien ilmoittautumislinkkien kautta. (linkit toimivat ilmoittautumisen alkaessa)

Yleisurheilukouluryhmiin otetaan enintään 22 lasta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, mutta huomioittehan, että Kupittaan urheiluhallin ryhmissä nuorin ikäluokka on 2021 syntyneet eikä ryhmään oteta sitä nuorempia ryhmän tullessa täyteen. Myös 2020 syntyneiden ryhmät on tarkoitettu pääasiassa nimenomaan kyseisen ikäluokan urheilijoille. Ryhmät toteutuvat, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 10. Ilmoittautuneille lähetetään lisäinfoa ryhmistä noin viikkoa ennen toiminnan alkua. Mukaan harjoituksiin tarvitaan juomapullo, sisäliikuntavarusteet sekä iloista mieltä. Kupittaan hallin harjoituksissa käytetään lenkkareita, koulujen saleissa jumpataan paljain jaloin tai jumppatossuin.

Yleisurheilukoulut ovat tarkoitettu 3–7-vuotiaille harrastuksen aloittaville tai jo lajia harrastaneille lapsille. Yleisurheilukoulussa tutustutaan laajasti eri yleisurheilulajeihin. Harjoittelussa keskitytään yleisurheilun perustaitoihin: juoksemiseen, hyppäämiseen, heittämiseen ja oman kehon hallintaan. Taitoja harjoitellaan osin pelien ja leikkien avulla. Tavoitteena on synnyttää innostus urheilua kohtaan ja tarjota jokaiselle lapselle positiivinen liikuntakokemus turvallisessa ympäristössä.

Turun Urheiluliiton yleisurheilukoulut ovat kausiluonteisia, ja ne alkavat kolmesti vuodessa: keväällä, kesällä ja syksyllä. Kevät- ja syyskauden pituus on 14 viikkoa. Kesäkaudella järjestetään 8, 10 ja 12 viikon yleisurheilukouluja. Mukaan toimintaan voi liittyä uusien ryhmien alkaessa tai kesken kauden.

Vapaita paikkoja voi tiedustella osoitteesta yleisurheilukoulu(at)turunurheiluliitto.fi

Yleisurheilukoulujen toimintaa on mahdollistamassa Vaisteen perhe.

Syksyn 2026 ryhmät

Ilmoittautuminen syksyn yleisurheilukouluihin alkaa maanantaina 3.8. klo 12:00 Myclubissa (linkit ryhmien myclub-sivuille alla, ne toimivat ilmoittautumisen alkaessa)

Klo Ikäluokka Paikka
Maanantai

7.9.-7.12.

18:00-19:00 2020 Kupittaan urheiluhalli
Tiistai

8.9.-8.12.

16:15-17:00 2023-2022 Martin koulun sali
Keskiviikko

9.9.-9.12.

16:00-16:45

17:00-18:00

2023-2022

2022-2021

Luostarivuoren koulun sali
Torstai

10.9.-10.12.

17:00-18:00

18:00-19:00

2021

2020

Kupittaan urheiluhalli
Lauantai

12.9.-12.12.

10:00-11:00 2022-2021 Vasaramäen koulun sali
  • Syyskuun harjoitukset pidetään vielä ulkona Paavo Nurmen stadionilla. Lokakuusta alkaen siirrymme sisälle koulun saleihin ja Kupittaan urheiluhalliin. Ilmoittautumisen jälkeen näistä tulee vielä tarkemmat ohjeet.

Lisätietoa voi kysellä Tuuli Tuomiselta osoitteesta yleisurheilukoulu@turunurheiluliitto.fi

HUOM! Linkit toimivat vasta ilmoittautumisen alkaessa.

2023 syntyneet:

Tiistaisin klo 16:15-17:00 Martin koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

Keskiviikkoisin klo 16:00-16:45 Luostarivuoren koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

2022 syntyneet:

Tiistaisin klo 16:15-17:00 Martin koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

Keskiviikkoisin klo 16:00-16:45 Luostarivuoren koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

Keskiviikkoisin klo 17:00-18:00 Luostarivuoren koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

Lauantaisin klo 10:00-11:00 Vasaramäen koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

2021 syntyneet:

Keskiviikkoisin klo 17:00-18:00 Luostarivuoren koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

Torstaisin klo 17:00-18:00 Kupittaan urheiluhallissa.

Ilmoittautuminen tästä

Lauantaisin klo 10:00-11:00 Vasaramäen koulun salissa.

Ilmoittautuminen tästä

2020 syntyneet:

Maanantaisin klo 18:00-19:00 Kupittaan urheiluhallissa.

Ilmoittautuminen tästä

Torstaisin klo 18:00-19:00 Kupittaan urheiluhallissa.

Ilmoittautuminen tästä

2019 syntyneet harjoittelevat syyskaudesta alkaen juniorivalmennusryhmässä. Lisää tietoa ryhmän toiminnasta löytyy täältä

Harjoitusmaksut

Syyskausi 2026

– alle 7-vuotiaat (eli 2020 ja myöhemmin syntyneet) kaikki ryhmät: 110

Kevätkausi 2027

– alle 7-vuotiaat (eli 2021 ja myöhemmin syntyneet) kaikki ryhmät: 110

– 7-vuotiaat ja vanhemmat (eli 2020 ja aikaisemmin syntyneet) Kupittaan urheiluhallin ryhmät: 130

Maksuihin sisältyy yu-koulun t-paita, vakuutuksellinen yleisurheilulisenssi, 14 ohjattua harjoitusta ja liikuntapaikkamaksut.

Lisäksi laskutetaan seuran jäsenmaksu (20 € / kalenterivuosi) sen kauden laskutuksen yhteydessä, kun lapsi osallistuu kalenterivuoden aikana ensimmäiselle yleisurheilukoulukaudelleen. Eli kesän 2026 yleisurheilukouluissa mukana olleet eivät maksa enää jäsenmaksua syyskaudella 2026. 

Sinä vuonna kun lapsi täyttää 7 vuotta, maksuihin voi käyttää Turun kaupungin Boostii-etua. Lisätietoja Boostii-edusta Turun kaupungin sivuilta: https://www.turku.fi/liikunta/boostii-etu

Syys- ja kevätkausilla t-paita jaetaan vain yhden kerran, eli syyskaudella 2026 mukana olleille ei jaeta uutta paitaa kevätkauden 2027 aikana. Kesäyleisurheilukouluissa kaikki osallistujat saavat t-paidan.

Sponsorit