Skip to main content

Aikuiset

Uintijaosto tarjoaa aikuisille koko kauden kestävää ohjattua uintiharjoittelua niin matalan kynnyksen harrasteuintina kuin kilpailuhenkisempänä mastersuintiryhmänä. Syksyllä 2025 pilotoimme myös aikuisten vapaauintiryhmän osalta. Lisäksi kurssipuoleltamme löytyy kattava valikoima eritasoisia aikuisten kursseja niin vasta tekniikkaa opetteleville kuin jo pidemmälle edenneille.

Aikuisten harrasteuinti

Aikuisten harrasteryhmällä on alkusyksystä loppukevääseen asti kolme ohjattua harjoitusta viikossa, ja voit valita niistä itsellesi sopivasti joko yhden, kaksi tai kaikki kolme. Kesäkaudella harjoituksia on kahdesti viikossa. Harjoituksissa käydään läpi kaikkien uintilajien tekniikoita sekä uidaan niin kestävyyttä kuin nopeuttakin kehittäviä sarjoja kauden aikana painopisteitä vaihdellen. Harrasteryhmä sopii hyvin monipuolisesta kuntoilusta kiinnostuneille uintitekniikoita jo jonkin verran tunteville aikuisille. Osa ryhmästä on hyvinkin kokeneita vedessä liikkujia, mutta harjoitukset pyritään rakentamaan niin, että vauhtierot eivät haittaa. Syys- ja kevätkauden kaikki harjoitukset toteutetaan Impivaaran uimahallissa. Kesällä ryhmä harjoittelee Samppalinnan maauimalassa.

Voit myös tulla pari kertaa kokeilemaan ilman sitoumuksia. Kerro tästä kuitenkin ennalta osoitteeseen uinti@turunurheiluliitto.fi, niin sovitaan kokeilutreenipäivät.

Aikuisten harrasteuinti syksyllä 2025

Aikuisten harrasteuintiryhmä harjoittelee syyskaudella 1.9.-21.12. Impivaaran uimahallissa. Ohjattuja harjoituksia on kolmesti viikossa, ja voit valita niistä itsellesi sopivasti joko yhden, kaksi tai kaikki kolme.

Aikataulu 1.9.2025 alkaen

keskiviikkoisin klo 19.45-20.15 uintia tukeva kuivaharjoitus+ 20.30-21.30 uinti (25 m)

lauantaisin klo 8.00-9.00 uinti (25 m, mahdollisuus aloittaa jo klo 7.30) Yhdessä aikuisten vapaauintiryhmän kanssa

sunnuntaisin klo 19.00-20.00 (25 m tai 50 m, tarkentuu)

Syyskausi 3.9.-20.12. (ei 15.11.) 

Kerran viikossa 150 €

Kaksi kertaa viikossa 210 €

kaikki treenit 250 €

Ryhmän valmennuksesta vastaa koulutettu ja kokenut valmentaja Elias Laine.

Ilmoittautuminen.

Aikuisten vapaauintiryhmä (UUTUUS!)

Syksyllä 2025 tarjotamme kasvaa Aikuisten vapaauintiryhmällä, joka on tarkoitettu vapaauinnin tekniikan jo sujuvasti osaaville aikuisille, jotka haluavat kasvattaa uintikuntoaan vapaauintipainotteisilla harjoituksilla.

Aikuisten vapaauintiryhmä (syksy 2025)

Aikuisten vapaauintiryhmässä keskitytään nimensä mukaisesti harjoittelemaan vapaauintipainotteisesti kerran viikossa Impivaaran uimahallissa. Ryhmä sopii vapaauinnin tekniikan perusteet jo osaaville kuntoilijoille, avovesiuimareille tai triathlonharrastajille, jotka kaipaavat ryhmämuotoista valmennettua uintiharjoitusta. Harjoitusten pääpaino on uintikestävyyden kehittämisessä nopeusintervalleilla höystettynä.

Lauantaisin klo 7.30-9.00 Impivaaran uimahallissa (25 metrin allas)

Syyskausi 6.9.-20.12. (ei 15.11.)  

Hinta: 150 €

Ryhmää valmentaa Elias Laine.

Ilmoittautuminen

Avovesiuinti kesällä 2025

Kesällä 2025 järjestämme yhdessä Turun Urheiluliiton triathlonjaoston kanssa kertaviikkoisen avovesiuintiharjoituksen maanantaisin 1.6.-31.8.2025 klo 18.00-19.00.

Avovesiuintiharjoituksen valmentajana toimii vuosien kokemuksella Antti Kauhanen.

Alkukesästä harjoitukset pidetään Littoistenjärvessä Ristikallion rannassa, kunnes levätilanne pakottaa siirtymään Kakskertaan ja Brinkhallin uimarannalle.

Harjoituksessa uidaan myös useamman minuutin matkoja kerrallaan, joten aivan aloittelijoille tämä harjoitus ei sovellu. Muusta toiminnastamme poiketen tämä yhteistyöharjoitus on avoin myös Turun Urheiluliiton ulkopuolisille uimareille, mutta jäsenille hinta on edullisempi.

Hinta:
Turun Urheiluliiton jäsenille 80 €

ei-jäsenet 95 €

Seuran ulkopuolisten uimareiden harjoitusmaksut jaetaan järjestävien jaostojen kesken.

Ilmoittaudu Avovesiuintiharjoituksiin.

Aikuisten kilpauinti / Mastersuinti

Mastersuintiryhmämme on jaoston aikuisuinnin timantti. Ryhmä harjoittelee kolmesti viikossa ammattivalmentajan johdolla. Suurimmalla osalla ryhmän uimareista on kilpauintitausta, ja harjoituksissa uidaan monipuolisesti kaikkia uintilajeja. Koska ryhmän ikähaitari on laaja, parikymppisistä yli 60-vuotiaaseen, harjoituksissakin uidaan eri vauhdeilla. Yhteistä ryhmän jäsenille on rohkeus kokeilla uusia asioita, haastaa itseä ja käydä harjoituksissa hyvällä huumorilla. Ryhmän pääkilpailuita ovat mastersmestaruusuinnit, mutta pakollista kilpailuihin osallistuminen ei ole.

Mikäli mietit, onko ryhmä sinulle sopiva, laita viestiä ryhmän vastuuvalmentajalle: aija.hakala@gmail.com

Mastersryhmän harjoitusaikataulu

Tiistai klo 20.30-21.30

Torstai klo 20.00/20.30-21.30

Sunnuntai klo 18.45-20.00 (punttisali klo 17.30-18.30)

Hinta: 300 € / kevät 2025

Kesätreenit 2025

Keskiviikko klo 20.30-21.30 Samppalinnan maauimala (osittain yhdessä harrasteryhmän kanssa)

Torstai klo 20.30-21.30 Samppalinnan maauimala (omatoiminen harjoitus)

Sunnuntai klo 19.00-21.00  Samppalinnan maauimala (osittain yhdessä harrasteryhmän kanssa)

Hinta selviää, kun selviää.

Aikuisten kurssit

Aikuisille on tarjolla monipuolinen kattaus eritasoisia ja -pituisia uintitekniikkakursseja niin aloittelijoille kuin pidemmälle ehtineillekin. Osa aikuisten kursseista on suunniteltu sopimaan myös edistyneemmille avovesiuinnin ja triathlonin harrastajille, jotka kaipaavat ammattitaitoista pidemmän matkan vapaauintivalmennusta.

Aikuisten kurssit löytyvät Kurssisivun alta.